”Mummen mukula” jatkaa suvun käsityöperinteitä

Käsityöt ovat aina kuuluneet elämääni. Materiaalit ja tekniikat ovat välillä vaihtuneet, mutta aina on jokin projekti meneillään. Kipinän olen saanut jo äidinmaidosta ja olen kasvanut käsistään kätevien ihmisten ympäröimänä.

Kun olin pieni Äitini teki minulle vaatteita ja vähän vanhempana rakastin olla mukana kangaskaupassa valitsemassa kankaita ja ideoimassa seuraavia luomuksia. Kotiin meille tuli Suuri Käsityölehti ja joka numero tuli selattua kannesta kanteen muistilappuja väliin laittaen.  Itse en koskaan innostunut suuremmin vaatteiden tekemisestä kaavoista, vaan käytin viikkorahojani kirppiksellä. Löysin vaikka mitä aarteita, joita sitten muokkasin ja uudistin itselleni sopiviksi. Lapsuudenkodissani oli aina itse tehtyjä ovikransseja, himmeleitä ja  muita koristeita sekä tietenkin itse ommellut verhot ja päiväpeitteet.

Mumme, äidin puolelta isoäitini, oli kova tekemään käsitöitä. Ymmärtääkseni hän olisi halunnut nuorena opiskella käsityöopettajaksi, mutta työt kutsuivat. Mummen ja Vaarin luona oli vintillä kangaspuut ja Mummen tai Äitini kutomat räsymatot valmistuivat lattioillemme. Itsekin olen pienenä ollut mukana kutomassa mattoja ja muistan edelleen vintin tuoksun ja ilmassa leijailevan pölyn.

Mummen ja Vaarin hääkuva

Huoneesta, joka aikoinaan oli äitini, tätini ja enoni huone, puhuttiin aina Lastenhuoneena. Siellä oli Mummen ompelukoneet ja neulekone – hänen ateljeensa – ja aina varoiteltiin, että lattialla saattaa olla nuppineuloja. Tätä varoitusta käytettiin erityisesti joulun alla ja silloin huoneeseen ei jostain syystä saanut ollenkaan mennä… 

Vaarini on kova tekemään puutöitä. Hänen pannunalusia, voiveitsiä, leikkuulautoja ja paistinlastoja löytyy keittiön laatikoista. On minulla myös pieni kirstu ja muutama pienempi rasia. Vaarin joululahjoja odotan aina innolla, paketista löytyy aina jokin ihana luomus jossa jokin uusi kuvio tai tekniikka. Vaarin päivät kuluvatkin pitkälti Verstaalla, jossa uusia tuotteita valmistuu jatkuvasti.

Fafa

Myös Fafani oli kätevä käsistään. Puutyöt olivat myös hänen tekniikkansa. Sain pienenä häneltä nukkekodin ja huoneeni seinällä oli kolmion mallinen hylly pikkutavaroille. Hylly on edelleen tallella mökillämme, mutta nukkekoti oli kärsinyt pahasti leikkimökissä ja siitä jouduin luopumaan. 

Ollessani noin yhdeksänvuotias rakensimme Fafan kanssa mökillä minulle puuhevosen, Fannyn. Löysin rannalta jäiden mukana tulleen pitkän puupalan, joka mielestäni oli täydellinen hevosenselkä. Hetken puhuin tästä ja yhtenä päivänä menimme Fafan kanssa katsomaan mitä muita materiaaleja löytäisimme. Mökkinaapurit tulivat katsomaan mitä meillä sirklataan ja taisi poika hieman pettyä, kun kyse olikin tytön puuhevosesta. Hevonen oli ihan kunnon kokoinen poni ja teimme sille jalkojen alle keinuhevosen tapaiset jalat, jotta sen siirtäminen olisi helpompaa. Rakensimme myös pilttuun ja loppukesän askartelin erilaisia hevostarvikkeita, pitihän nyt riimut ja harjat olla!

Fafani sanoi joka kerta saadessaan joulukortin tai onnittelukortin,  että minun pitäisi alkaa myydä korttejani. Vastasin aina, että jos sitä tekee työkseen luovuus kärsii. Fafan sanat kuitenkin jäivät mieleeni ja joitain vuosia sitten alkoi ajatus omasta yrityksestä pyöriä mielessäni enemmän ja enemmän. Vuosi sitten päätin, että kokeilen siipiäni yrittäjänä ja nyt se päivä on koittanut. Kiitos kaikille käsistään taitaville ihmisille jotka kuuluvat ja ovat kuuluneet elämääni!